Salibandykouluissa toiminta on painottunut monipuoliseen harjoitteluun salibandyn ehdoilla. Ryhmät jaetaan tunnin aikana mahdollisuuksien mukaan pienryhmiin, jolloin ryhmänhallinta sekä palautteen anto helpottuvat ja kaikille saadaan mahdollisimman paljon aktiivista tekemistä. Tunnin aikana käydään läpi kolme eri osa-aluetta; tekniikka, yleismotoriikka sekä tietysti peliosuus. Pääpaino määräytyy ryhmän koon sekä osaamisen perusteella.
Ryhmien ohjaamisesta vastaa harrastekoordinaattori Paula Sojalahti ja ohjaajina toimivat jo useamman vuoden kokemuksen omaavat ohjaajat sekä seuran omat juniorit.
HINNAT
Syyskausi 160 € ja kevätkausi 170 € salibandykentät ja koulujen kentät
Sisältää: vakuutuksen, ohjauksen, kerhopaidan sekä muut seuran jäsenedut.
(Tunteja ei pidetä syyslomaviikolla, itsenäisyyspäivänä, joulutauolla, loppiaisena, talvilomaviikolla ja pääsiäisenä)
VARUSTUS
Sisäliikuntavarustus: sisäkengät, t-paita, juomapullo, maila ja suojalasit (mailan ja lasit saa tarvittaessa lainaan)